Usein kysyttyjä kysymyksiä kielten opiskelusta

K: Miksi ammatillisessa koulutuksessa pitää opiskella kieliä?

V: Kielitaito on osa ammattitaitoa. 

AMK: Ammattikorkeakouluopintojen tulee antaa opiskelijalle ammattikorkeakouluasetuksen mukaan ”sellainen yhden tai kahden vieraan kielen kirjallinen ja suullinen taito, joka ammatin harjoittamisen ja ammatillisen kehityksen kannalta on tarpeellinen” (AMK-asetus 352/2003 §8). Yhden tai kahden vieraan kielen lisäksi opintoihin kuuluu toisen kotimaisen kielen opintoja (ruotsi tai suomi).

Ammattikorkeakoulun tutkintoihin sisältyvät ruotsin kielen opinnot korvaavat erillisen esimerkiksi valtion virkamiehiltä vaadittavan kielitodistuksen. Tutkintotodistuksen liitteeseen kirjataan erikseen sekä suullinen että kirjallinen taito asteikolla ”hyvä/tyydyttävä”.
Opiskelija, joka on suorittanut virkamiehiltä vaadittavan kielitaitokokeen (L424/2003), täydentää ruotsin kielen taitoaan ammattikorkeakoulun alakohtaisilla ruotsin kielen opinnoilla.

II aste (Aikuisopiskelu): Joidenkin tutkintojen perusteissa (esimerkiksi catering-alan perustutkinto sekä myynnin ja sihteerin ammattitutkinto) tutkinnon suorittajalta edellytetään alalle sopivaa englannin tai englannin ja toisen kotimaisen kielen taitoa. Kielitaito on tarpeellista myös mahdollisten jatko-opintojen vuoksi.


K: Millaista kielten opiskelu on AMK:ssa/ II asteen ammatillisessa koulutuksessa?

V:

AMK:  Ammattikorkeakoulussa kieliopintojen tavoite on valmentaa sinua, opiskelijaa, selviämään työelämätilanteista. Tämä tarkoittaa ammattisanaston opiskelua niin, että pystyt mm. lukemaan oman alasi ammattikirjallisuutta vieraalla kielellä sekä harjoittelet tulevia työelämän puhetilanteita. Mutta ammattikorkeakoulun kieliopintojen tavoite ei ole pelkästään kielen oppiminen, sillä tullessasi ammattikorkeakouluun sinulla on jo kieliopintoja takanasi, ainakin englannissa ja ruotsissa. Olet suorittanut joko ylioppilastutkinnon tai ammatillisen tutkinnon, jolloin ryhmässäsi voi olla hyvin erilaisia kieliopintotaustoja. Käytät ehkä vieraita kieliä joka päivä tai kieliopinnoistasi on jo aikaa. Ammattikorkeakoulussa ei erotella opiskelijoita eri ryhmiin sen perusteella, tuletko ammatillisesta oppilaitoksesta vai lukiosta, vaan kaikki osallistuvat samoille opintojaksoille. Tämä voi merkitä sitä, että toisille opintojaksot ovat melko haasteellisia ja toisille helpohkoja. Tämän vuoksi on tärkeää oppia myös oppimistaitoja, tekemään yhteistyötä muiden kanssa, oppia arvioimaan omia suorituksiaan ja kehittää itsetuntemusta ja itseohjautuvuutta.

II aste (Aikuisopiskelu): Tutkinnosta riippuen sinulla on tai ei ole kieliopintoja. Esimerkiksi catering-alan perustutkintoon kuuluu sekä englannin että toisen kotimaisen kielen opintoja. Myyjät puolestaan opiskelevat useimmiten englantia. Monissa tutkinnoissa ei ole erillistä kielitaitovaatimusta, jolloin opiskeluun ei kuulu kieliä. Aikuisopiskelussa osaamisen osoittaminen tapahtuu tutkintotilaisuuksissa, jolloin osoitetaan myös vaadittu kielitaito. Opiskelija voi oman osaamisensa mukaan valita osallistuuko tarjottuun opetukseen, opiskeleeko etätehtävien avulla vai valmistautuuko itsenäisesti tutkintotilaisuuden kielitaito-osioon. Tutkinnossa vaadittava kielitaito on siis mahdollista hankkia eri tavoin: opintojen, työn tai muunlaisen toiminnan kautta.


K: Millainen kielitaito vaaditaan (amk, II aste)? Miten voin tietää oman taitotasoni?

V:

AMK: Kielten taitotasot määritellään eurooppalaisen taitotasoasteikon mukaan.  Amk:ssa ruotsin ja englannin opintoihin vaadittava lähtötaso on B1. Voit arvioida oman taitotasosi ao. itsearviointitaulukosta.
Itsearviointitaulukko  http://www.uta.fi/laitokset/okl/tokl/projektit/eks/pdf/kaikki.pdf
II aste (Aikuisopiskelu): Toisen asteen näyttötutkintoperusteisiin koulutuksiin ei ole erityisiä kielten lähtötasovaatimuksia.


K: Onko pääsykokeessa kieliosio?

V:

AMK: Tämä vaihtelee koulutusaloittain ja –ohjelmittain. Voit kysyä lisätietoja esim. amk:n hakutoimistosta sähköpostitse hakutoimisto(at)pkamk.fi tai koulutusohjelman opiskelijaohjaajalta (http://www.pkamk.fi/opiskelijapalvelut/  ).  Voit myös etsiä netistä lisätietoja: www.pkamk.fi
II aste (Aikuisopiskelu): Aikuispuolella valinnat tapahtuvat usein haastattelujen perusteella. Kielitaitoa ei haastatteluissa selvitetä.

K: Missä voin testata omaa kielitaitoani?

V:

Tästä löydät kartoitukset, jonka avulla voit testata riittääkö kielitaitosi 2. asteen ja/tai amk:n kieliopintoihin.

K: Mitä voin tehdä jos lähtötasoni ei ole riittävä?

V:

AMK: Englannin ja ruotsin kertaamiseen Pohjois-Karjalan amk:ssa tarjotaan valmentavia opintojaksoja, jotka voidaan sisällyttää vapaasti valittaviin kieliopintoihin. Valmentavien opintojaksojen tavoitteena on saattaa opiskelijoiden ruotsin tai englannin taito sille tasolle, jota ammattikorkeakoulun varsinaisiin kieliopintoihin osallistuminen edellyttää. Opintojaksot eivät ole alkeiskursseja, vaan niissä kerrataan perussanastoa, rakenteita ja keskeisiä arkielämän viestintätilanteita. Huomiota kiinnitetään suullisen kielitaidon kehittämiseen sekä oman oppimisen pohtimiseen ja tehostamiseen. Valmentaviin opintoihin osallistuminen edellyttää lähtötasotestin suorittamista.

II aste (Aikuisopiskelu): Monissa oppilaitoksissa on aika ajoin tarjolla kielten kertauskursseja, jos oma osaaminen ei vielä mahdollista alalle vaadittavan kielitaidon oppimista. Osoitteessa www.osaan.fi esitellään tutkintojen perusteet, joista voit käydä selvittämässä eri tutkinnoissa vaadittavan kielitaidon.

K: Mistä löydän itseopiskelumateriaalia? (kirjoja/nettisivuja/äänitteitä)

V:

Pohjois-Karjalan AMK:n kielipalveluiden sivuilta löydät linkkejä itseopiskelumateriaaleihin
Kirjastoissa on myös kattava valikoima itseopiskelukirjoja ja äänitteitä.
Kannattaa tutustua myös ao. itseopiskelulinkkeihin.
Yle:n Oppiminen –palvelu
Abitreenit

K: Missä voin opiskella englannin ja ruotsin alkeita?

V:

Mahdollisia alkeiskursseja voi tiedustella esimerkiksi Joensuun seudun kansalaisopistosta (http://kansalaisopisto.jns.fi/index.php?621) tai eri aikuisoppilaitoksista (esimerkiksi Pohjois-Karjalan Aikuisopisto www.pkky.fi/aiko )

K: Missä voin kerrata englantia ja ruotsia?

V:  Voit tiedustella järjestettävistä kursseista muun muassa Pohjois-Karjalan kesäyliopistosta (www.pkky.fi/kesayliopisto ),  Joensuun seudun kansalaisopistosta (http://kansalaisopisto.jns.fi/index.php?621) ja Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulusta (http://www.pkamk.fi/avoinamk/)

K: Voinko osallistua amk:n kielten kurssille, jos en ole käynyt kertauskurssia, vaikka sitä suositellaan?

V:

Kyllä voit. Pohjois-Karjalan amk:ssa tehdään opintojen alussa sekä englannin että ruotsin lähtötasotestit, jonka tulosten perusteella opiskelijalle suositellaan valmentavia (valinnaisia) kielten opintojaksoja. Valmentavat opintojaksot eivät ole pakollisia.

K: Miten voin opiskella kieliä tehokkaasti?

V:

Vinkkejä tehokkaampaan kieltenoppimiseen voit saada Työkaluja kielenoppimiseen – vihkosesta http://www.pkamk.fi/julkaisut/sahkoinenjulkaisu/B16_verkkojulkaisu.pdf .

K: Miten kieliopinnoissa huomioidaan oppimisvaikeudet? (esim. lukihäiriö)

V:

AMK: Jos sinulla on kielellisiä oppimisvaikeuksia (esim. vaikeus ymmärtää kirjallisia ohjeita, eriasteisia keskittymisvaikeuksia), niistä olisi hyvä kertoa kielten ja viestinnän opettajalle, jotta hän voi huomioida ne vaihtoehtoisilla oppimistehtävillä ja erityisjärjestelyin esim. kurssikokeissa.  Lääkärin lausuntoa oppimisvaikeudesta ei ole kuitenkaan pakko esittää opettajalle. Jos epäilet, että sinulla on kielellisiä oppimisvaikeuksia, keskustele asiasta kieltenopettajan kanssa.  Voit tehdä suuntaa-antavan testin esim. netissä, ks. linkit alla.

II aste (Aikuisopiskelu): Jokaiselle näyttötutkintojärjestelmän mukaan opiskelevalle laaditaan heti koulutuksen alussa henkilökohtaistamissuunnitelma, jossa sovitaan opiskelijalle sopivista opiskelujärjestelyistä. Tätä ennen opiskelijan on mahdollista osallistua orientaatiopäiville, joilla tehdään esimerkiksi oppimistyyli- ja lukikartoitus.

Linkkejä aiheesta:
www.lukineuvola.fi  (Palvelupiste, josta saat tietoa, ohjausta, tukea ja neuvoa oppimisen pulmiin)
http://www.lukineuvola.fi/tietopankki/pikalukitesti_html (Lukineuvolan pikalukitesti)
http://www.erilaistenoppijoidenliitto.fi/ (Erilaisten oppijan edunvalvoja ja valtakunnallinen ääni)
http://www.edu.fi/oppimateriaalit/lukiluukas/ (Opetushallituksen interaktiivinen harjoitussivusto erilaisiille oppijoille)
www.opioppimaan.fi  (Aikuisten oppimisvaikeuksista)
www.lukijose.fi (Joensuun seudun erilaiset oppijat ry)
http://www.opintoluotsi.fi (Opetusministeriön palvelu , joka kokoaa yhteen verkosta löytyvät koulutustiedot)

K: Entäs jos käytän englantia tai ruotsia työssäni tai olen asunut ulkomailla? Voinko osoittaa kielitaitoni muuten kuin osallistumalla kielten kursseille?

V:

AMK: Tämä on mahdollista. Pohjois-Karjalan amk:ssa otetaan huomioon myös muu kuin koulussa hankittu oppiminen. Tähän on luotu AHOT-järjestelmä (aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen). Voit opintojen alussa keskustella tästä kieltenopettajan ja/tai opiskelijaohjaajan kanssa.

II aste (Aikuisopiskelu): Näyttötutkintojärjestelmässä tärkeintä on ammattitaidon hallinta riippumatta siitä missä ja miten olet osaamisesi hankkinut. Lisätietoja oman osaamisen osoittamisesta antaa tutkintovastaava tai kielten kouluttaja.

K: Miten aiemmin hankittu osaaminen huomioidaan?

V:

AMK: Mikäli opiskelija on suorittanut vastaavan ammattialan kieliopinnot toisessa ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa, opinnot hyväksiluetaan sellaisenaan.
Mikäli opiskelija on suorittanut samanlaajuiset ja samantasoiset eri ammattialan kieliopinnot toisessa ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa; tai yleisen kielitutkinnon (YKI, http://www.kansalaisopisto.jns.fi/index.php?807) vähintään tasolla kolme (3); tai valtionhallinnon kielitutkinnon, hän täydentää edellä mainittuja opintoja alakohtaisesti, jotta säädösten vaatima ammattialakohtainen kielitaito saavutetaan.

Pohjois-Karjalan amk:ssa otetaan huomioon myös muu kuin koulussa hankittu oppiminen. Tähän on luotu AHOT-järjestelmä (aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen). Voit opintojen alussa keskustella tästä kieltenopettajan ja/tai opiskelijaohjaajan kanssa.

Vain korkeakoulutasoisia kieliopintoja voidaan hyväksilukea. Siksi mm. lukioissa, toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa tai vapaa-/kansalaisopistoissa suoritettuja opintoja ei pääsääntöisesti hyväksilueta Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulussa.

Kieliopinnot eivät vanhene.
II aste (Aikuisopiskelu): Aiemmin hankittu osaaminen voidaan tunnustaa ja hyväksyä suoraan osaksi tutkintoa esittämiesi todistusten perusteella. Vaihtoehtoisesti sinut voidaan ohjata osoittamaan osaamisesi tutkintotilaisuudessa.

K: Mitä vaihtoehtoisia tapoja on suorittaa kielten ja viestinnän kursseja?

V:

AMK: Vaihtoehtoisia tapoja on, niistä voit keskustella kielten ja viestinnän opettajan kanssa. Niistä päätetään tapauskohtaisesti. Tavoitteena on, että myös erilaiset oppijat otetaan huomioon tarjoamalla vaihtoehtoisia suoritustapoja. Jos sinulla on esim. luki-häiriö, voit neuvotella opettajan kanssa esimerkiksi mahdollisesta suullisesta suoritustavasta.

II aste (Aikuisopiskelu): Jos tarvitset täydennystä kieliosaamiseesi, voit osallistua tarvittavan ammattitaidon hankkimiseen liittyvään koulutukseen. Voit myös opiskella kieliä mahdollisten etätehtävien avulla tai itsenäisesti. Ammatissa tarvittavan kielitaidon voit osoittaa työpaikalla aidossa työtehtävässä. Henkilökohtaistaminen mahdollistaa tutkintotilaisuuden järjestämisen sinun tarpeidesi pohjalta, jolloin esimerkiksi oppimisvaikeudet huomioidaan.

K: Voiko kieliopinnoista saada vapautuksen?

V:

AMK: Ammattikorkeakoulun kieliopintojen perustana on AMK-asetus 352/2003 8 §:
"Opiskelijan tulee ammattikorkeakoulututkintoon sisältyvissä opinnoissa tai muulla tavalla osoittaa saavuttaneensa sellainen suomen tai ruotsin kielen taito, joka virkamiehiltä vaadittavasta kielitaidosta annetun lain (424/2003) mukaan vaaditaan korkeakoulututkintoa edellyttävään virkaan kaksikielisellä virka-alueella ja joka ammatin harjoittamisen ja ammatillisen kehityksen kannalta on tarpeellinen; sekä sellainen yhden tai kahden vieraan kielen taito, joka ammatin harjoittamisen ja ammatillisen kehityksen kannalta on tarpeellinen."

Ensimmäisen momentin säädös ei koske opiskelijaa, joka on saanut koulusivistyksensä muulla kuin suomen tai ruotsin kielellä, eikä opiskelijaa, joka on saanut koulusivistyksensä ulkomailla. Tällaiselta opiskelijalta vaadittavasta kielitaidosta päättää ammattikorkeakoulu. Ammattikorkeakoulu voi erityisestä syystä vapauttaa opiskelijan 1. momentissa säädetyistä kielitaitovaatimuksista osittain tai kokonaan. Opiskelijan osoittama kielitaito ilmoitetaan tutkintotodistuksessa.
Opiskelija, joka on saanut koulusivistyksensä muulla kuin suomen tai ruotsin kielellä, voi saada vapautuksen ruotsin tai suomen kielen opinnoista. Hänen on kuitenkin vastaavasti suoritettava korkeakoulutasoisia kieliopintoja tutkintoon kuuluva määrä. Vapautuksen kieliopinnoista voi antaa ammattikorkeakoulun rehtori vapaamuotoisen anomuksen perusteella. Anomus toimitetaan opintotoimistoon.

Myös lukivaikeuksien vuoksi opiskelija voidaan vapauttaa kokonaan tai osin kieliopinnoista. Tällöin opiskelija tarvitsee neuropsykologin tms. lausunnon.
II aste (Aikuisopiskelu): Asiasta kannattaa kysyä suoraan oppilaitoksesta tutkinnon vastuuhenkilöltä.

}